Priscilla Mmari ei pidä siitä, että hänen puolestaan puhutaan.
Työväenmuseo Werstas sekä Tampereen yliopiston afrikkalaisten diasporaa Suomessa käsittelevä tutkimushanke toteuttavat yhdessä näyttelyn, joka kuvaa afrikkalaistaustaisten elämää Suomessa. Afrikka Suomessa -näyttely aukesi keskiviikkona 29. huhtikuuta Tampereen Werstaalla.
Kampaamoyrittäjä Priscilla Mmari osallistui hankkeeseen liikekumppaninsa Keiku Borgströmin kanssa videolla, jossa he laittavat ystävänsä Magdalena Uhlgrenin hiukset ja meikkaavat tämän. Heidän toiset vanhempansa ovat Etiopiasta, Namibiasta ja Tansaniasta. Mmarin isä on tansanialainen.
Mmarin mukaan afrikansuomalaisten ääni ei kuulu juuri missään. Siksi hanke on hänen mielestään tärkeä.
– Yleensä, kun meidän asioistamme joku puhuu, se on afrikkalainen tai suomalainen. Kovasti puhutaan, mutta sen pitäisi olla joku meikäläisistä. En pidä puolestapuhumisesta.
Mmarin mukaan myöskään kokonaan suomalainen tai afrikkalainen vanhempi ei voi kuvitella, miltä hänen lapsestaan tuntuu.
– En minäkään voi puhua siitä, miltä tuntuisi olla afrikkalainen tai suomalainen. Olen kyllä suomalainen, olen syntynyt ja kasvanut täällä, mutta en ole… luomusuomalainen. Olen afrikansuomalainen. Vai suomenafrikkalainen, Mmari jää miettimään ja nauraa.
Hän ei muista tunnistaneensa omia kokemuksiaan oikeastaan mistään mediasta.
– Paitsi nyt kun on tullut tämä Ruskeat tytöt -blogi, niin siinä on paljon sellaista, mihin samaistun.
Korson kasvatti
– Alun perin olin mukana hankkeessa nuorten työpajan kautta, jossa olin tosi nuorten poikien kanssa samassa ryhmässä. Kun kerroin, että olin 500 oppilaan koulun ainoa tummaihoinen, he olivat ihan, että miten sä selvisit.
– Olen kasvanut Korsossa, se oli aika rankkaa aikaa, vielä kun oli tämä skinikausi ja kaikkea. Yläasteella opettajallammekin oli Suomen lippu pilotin hihassa… Vaihdoin kyllä kouluakin sitten jossain vaiheessa.
– Olihan minullakin kavereita, mutta hyväksyntä tuli sitä kautta, että ”mä ainakin pidän sua ihan suomalaisena” tai ”mä en tykkää neekereistä, mut sä oot ihan ookoo”. Ei se hirveästi lämmittänyt, että minä olen ookoo, mutta kukaan muu ei ole. Toisaalta, mitä nyt viidesluokkalainen osaa sanoa.
Niin sanottu positiivinenkin huomio oli enemmänkin negatiivista.
– Tullaan hipelöimään hiuksia kassajonossa tai kysellään, miksi sun ikenet on ruskeat. Paljon kuulin myös sitä, olenko Bill Cosby -shown Rudy, että kylläpäs olet oppinut tosi hyvin suomea. Tai kyseltiin, että onko sulla isää. Kyllähän se nyt naurattaa, mutta olihan se silloin rankkaa.
– En kuitenkaan ole katkera mistään. Jos ei tiedä asiasta mitään, niin voihan sitä päästellä suustaan kaikenlaisia sammakoita. Varsinkin vanhemmat ihmiset, asiat ovat muuttuneet paljon heidän ajoistaan.
Fiskarsit, äiti ja afro
Mmarin mielestä asiat monet ovat kuitenkin menneet parempaan.
– Hiusten laitto ja meikkaus on yksi sellainen asia. Kun oltiin pieniä, ei ollut mitään mahdollisuutta mennä kampaajalle. Nehän saivat shokin pelkästään jo siitä, että avasi hiuksensa. Se oli äiti ja Fiskarsit sitten.
Nykyisin ainakin Helsingissä on useampiakin afrohiuksiin erikoistuneita kampaamoita, mutta muualla Suomessa vähemmän.
– Mielestäni se voisi nykyisin kuulua vaikka tutkintovaatimuksiin. Meillekin on tultu Jyväskylästä asti laitattamaan hiuksia.
Omassa työssään Mmari kertoo, ettei kohtaa juuri lainkaan rasismia sen enempää
asiakkailta kuin kollegoiltakaan.
– Eräässä entisessä työpaikassa työkaveri ei halunnut leikata tummaihoisen hiuksia. Mutta tosi vähän alallamme on semmoista. Ja Helsingissä on helppo olla. Mutta en osaa sanoa muista paikkakunnista, ehkä jo Keravalla on vaikeampaa.
Mmari on työskennellyt kauneudenhoitoalalla 12 vuotta, josta kolme kuukautta Tansaniassa. Nyt hän pyörittää kolmatta vuotta omaa kampaamo- ja kosmetologipalveluita tarjoavaa yritystä Meron Laineen ja Keiku Borgströmin kanssa.
Ei musta eikä valkoinen
Tansaniassa Mmari pyrkii käymään vähintään kerran vuodessa.
– Minulla on siellä tosi iso perhe. Unelma olisi olla talvet siellä ja kesät Suomessa.
Mmari on käynyt Tansaniassa ensimmäisen kerran jo taaperona, mutta ensimmäinen käynti, jonka hän muistaa kunnolla, on teiniajoilta.
– Olin, että olen niin afrikkalainen, mutta sitten kun menin sinne, niin en ollutkaan. Suomessa tulee helposti afrikkalainen olo, mutta Tansaniassa huomaan, miten voimakkaasti tulee suomalainen olo.
– Tarvitsen omaa tilaa, ihmiset ovat niin iholla. Se oli yllättävää. Mutta on vain mielenkiintoista löytää näitä eri puolia itsestään.
Mmarin mukaan on tärkeää, että kaksikulttuurinen lapsi saisi kosketuksen molempiin juuriinsa.
– Monella meikäläisellä on aika iso identiteettikriisi. Kun ei ole musta eikä valkoinen, niin olisi tärkeää käydä siellä toisessa kotimaassa tutustumassa. Jos ei ole sukua, niin edes lomalla. Jotkut kieltävät toiset juurensa, mikä on toisaalta sääli, mutta johtuu usein perhesuhteista. Mielestäni siinä on vanhemmilla iso vastuu.
Mmarin oma äiti kannusti tytärtään aina tutustumaan Tansaniaan. Nyt hän haluaa toimia samoin tyttärensä kanssa, joka onkin reissannut isänsä kanssa Zimbabwessa, Botswanassa ja Etelä-Afrikassa jo alle vuoden vanhana.
– Ei voi ihmetellä, että Suomessa kasvanut lapsi on suomalainen, jos hänellä ei ole kosketusta afrikkalaisiin juuriinsa. Eihän ihonväri tee kenestäkään minkään maalaista eikä kulttuuri tule veressä, sellaiset ovat ihan uskomattomia lausuntoja.
Elämää ilman kelloa
Edelleenkin Mmarilla kestää viikon sopeutua Tansanian elämänrytmiin siellä käydessään.
– Elämäntyyli on niin erilainen. Ei stressata, hoidetaan yksi asia per päivä, kun enempää ei välttämättä pystytä. Suomessa pystyy olemaan niin tehokas. Tansaniassa olin ainoa, joka kysyi kelloa. Nykyisin jätän senkin kotiin.
– Kun tilanteet muuttuvat, Suomessa vedetään siinä vaiheessa pultit ja päivä on pilalla. Tansaniassa, jos joku muuttuu tai ei onnistu, niin sitten tehdään jotain muuta. Itsellänikin otsasuoni sykkii Tansaniassa usein.
– Tämä on asia, mistä olen oppinut perheenjäseniltäni, sellainen flow. Pikkusiskoni sanoo aina, jos jokin ei onnistu, että ehkä
asioiden ei sitten kuulunutkaan mennä niin. Mielestäni on hienoa pystyä suhtautumaan sillä tavalla. Yritän sitä itsekin, stressitasot laskevat.
Mitä tulee stressiin, Mmarin mukaan siitä ei Tansaniassa tiedetä mitään.
– Eikä masennuksesta. Suurin osa tutuistani, jotka käyvät täällä, ihmettelevät, että mitä tämä on, kun väsyttää ja ei huvita mikään. Kun sanon, että olet varmaan masentunut, he ovat ihan, että mitä? En tiedä, onko siellä edes sellaista sanaa kuin masennus.
Mmari arvelee sen johtuvan talvesta, vaikka kulttuuristakin voisi moni oppia.
– Ihmiset täällä ovat tosi stressaantuneita ja ahdistuneita – paitsi kesällä, kun kaikki ovat voimissaan ja hymynaamoin. Luulen, että se on tämä ilmasto.
Perhe ja ikä arvossaan
– Jos yhdistäisi Suomen ja Tansanian, se olisi aika täydellinen maa. Siellä paremmin on perhekeskeisyys, jota arvostan tosi paljon, mikä taas ei ole Suomessa niin tärkeää.
Tansanialainen perhekäsitys on suomalaista laajempi ja Mmarin mukaan perhe myös pitää tiukasti yhtä.
– Mummot ja vaarit muuttavat vanhoina takaisin kotiin, ei niitä dumpata laitoksiin ja käydä kerran puolessa vuodessa katsomassa. Mielestäni on tosi ihanaa, että vanhemmista pidetään huolta ja myös se kunnioitus, mikä on siellä vanhempia kohtaan.
Mmari saa itsekin sisarusparven vanhimpana kunnioitusta osakseen, mutta toisaalta se tuo mukanaan myös paljon vastuuta.
Mitä Suomessa tiedetään Tansaniasta?
– Varmaan, että Martti Ahtisaari on ollut siellä. Ja kyllähän hänet aika hyvin tunnetaankin.
– Ja mikä on koomista, Afrikassa tiedetään enemmän Suomesta kuin Amerikassa. Olen vastaillut amerikkalaisille muun muassa, että ei, täällä ei ole jääkarhuja. Ja kyllä, täällä on silityslautoja.
Kun kysyn, mitä sitkeitä väärinkäsityksiä Mmari haluaisi oikaista, miettii hän pitkään.
– Eivät kaikki afrikkalaiset halua tulla Suomeen. Toisekseen, osa on syntynyt täällä. Tai, jos joku on tullut pakolaisena, niin ihan varmasti ei sossun rahojen perässä. En minä tiedä, olemme ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin, hän puuskahtaa.
– Ja jos on ennakkoluuloja, niin kannattaa ehkä tutustua johonkuhun. Tai jos on ollut yhden kerran huono kokemus, ei kannata vihata kaikkia. Kyllä ne varmaan menevät molempiin suuntiin nämä huonot kokemukset, ei niiden perusteella voi kaikkia leimata. Jos et tiedä, ota selvää.
Afrikka Suomessa -näyttely Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 29.4.–8.11.2015. Museoon ei ole pääsymaksua.