Home Newspaper FINN - Kielikoulutus Yhteiskuntasopimusta haudattiin urakalla keskiviikkona

Yhteiskuntasopimusta haudattiin urakalla keskiviikkona

3.6.2015 16.15
Lehtikuva/Aku Häyrynen
PAMin puheenjohtajaksi edelleen valittu Ann Selin vaati hallitusta sitoutumaan aitoon kolmikantavalmisteluun muun muassa työlainsäädännössä ja työttömyysturvan uudistamisessa, jotta neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta voidaan ryhtyä.

Ammattiliitot jatkavat hallituksen ryöpyttämistä: tuottavuus ei hyppää tinkimällä koulutuksesta.

Ammattiliitot ovat ryöpyttäneet hallitusta koko päivän keskiviikkona. Erityisesti yhteiskuntasopimusta on epäilty hallituksen asettamista lähtökohdista.

Päivän aloitti Teollisuusalojen ammattiliitto Team ilmoittamalla, ettei se lähde mukaan työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannelle vuodelle, vaan käynnistää liittokohtaiset neuvottelut syksyllä.

Team perusteli irtautumistaan hallituksen päättämällä 200 miljoonan euron leikkauksella ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Liiton mielestä työllisyys- ja kasvusopimus ei ole voimassa, koska siitä ollaan näin poistamassa keskeisiä osioita.

– Jatkovuosi mitättömillä palkankorotuksilla ja suurilla leikkausuhkailuilla ei ole sitä, mitä tämä kansakunta ja sen palkansaajat nyt tarvitsevat. En halua että Teamin sopimukset jatkuvat yli vuodella eteenpäin ja olemme kiinni työrauhassa, kun hallitus yhdessä Etelärannan kanssa pyrkii kaikin keinoin heikentämään palkansaajien asemaa, sanoi Teamin eläkkeelle jäävä puheenjohtaja Timo Vallittu.

Liian epätasainen asetelma

Palvelualojen ammattiliitto PAMin jatkokaudelle valittu puheenjohtaja Ann Selin sanoi liittokokouksen linjapuheessaan, ettei näillä eväillä synny yhteiskuntasopimusta, koska hallituksen suunnittelemat leikkaukset johtaisivat työmarkkinoiden pelisääntöjen oleelliseen muutokseen.

– Yleissitovuuden murenemiseen, työsuhdeturvan heikkenemiseen ja pätkätöiden lisääntymiseen, Selin luetteli.

– Jos mukaan otetaan vielä ehtolista, jonka olemassaolosta ei ole varmuutta, voin jo sanoa, ettei sopimusta synny.

Selin korosti, että yhteiskuntasopimusneuvotteluja ei voida käydä näin epätasaisesta asetelmasta. Hallituksen tulee Selinin mielestä sitoutua aitoon kolmikantavalmisteluun muun muassa työlainsäädännössä ja työttömyysturvan uudistamisessa, jotta neuvotteluihin voidaan ryhtyä.

Tuottavuus ei hyppää uuvuttamalla

Helsingissä koolla olleen Tehyn valtuuston mielestä hallitusohjelmassa on yksipuolinen näkemys tuottavuuden lisäämisestä ja työelämän kehittämisestä.

Valtuusto muistutti, että hallitusohjelmassa toivottu ”tuottavuushyppy” ei julkiselle sektorille synny koulutuksesta tinkimällä tai kelpoisuusehtoja alentamalla vaan panostamalla osaamiseen ja vaikuttaviin, tuloksellisiin palveluihin.

– Nyt on aidosti mietittävä miten tehdään asioita toisin ja paremmin, jotta syntyy kestäviä säästöjä, sanoi Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Vesivalon mukaan sosiaali- ja terveyspalveluissa laatu, potilasturvallisuus, valvonta ja vastuu sekä kustannustehokkuus edellyttävät, että terveydenhuollon ammattityötä ei voida missään olosuhteissa korvata vapaaehtoistyöllä tai kouluttamattomalla henkilöstöllä.

Tuottavuushyppyä ei myöskään saada aikaan pidentämällä työaikaa ja kuormittamalla työssä oleva hoitohenkilöstö uuvuksiin. Myös päiväkotien ryhmäkokojen suurentaminen tai ikäihmisten palveluiden heikentäminen on lyhytnäköistä ja siirtää kustannuksia tulevaisuuteen.

– Hallitusohjelman laatijat eivät ehkä ole riittävästi tiedostaneet millaista kehittämistyötä esimerkiksi sote-palveluissa on jo tehty. Hyvillä käytännöillä ja fiksummin tekemällä lisätään tuottavuutta, Vesivalo sanoi.

Tasa-arvon kannalta hallitusohjelma sisältää Tehyn mukaan useita heikennyksiä. Jopa vuoden pituisten määräaikaisten työsuhteiden salliminen ilman perustetta iskee erityisesti naisvaltaiseen sosiaali- ja terveysalaan, jossa jo nyt 20 prosenttia työsuhteista on määräaikaisia. Nuoremmista tehyläisistä määräaikaisia on jopa 50 prosenttia.

Kurssi ei käänny ilman palkansaajia

Monien muiden liittojen tapaan Tehy suhtautuu epäilevästi yhteiskuntasopimukseen, koska siihen on kytketty asioita, jotka eivät liity mitenkään työmarkkinajärjestöjen tai niiden jäsenten edunvalvonnan piiriin. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsilisät. Lisäksi hallitusohjelma sisältää yksipuolisia heikennyksiä työlainsäädäntöön.

– Tehyssä uskotaan sopimisen kulttuuriin ja kolmikannan toimivuuteen tässä hankalassa tilanteessa. Maan kurssin kääntäminen nousuun ei oikein onnistu ilman palkansaajakenttää ja sen osaamista, sitoutumista ja työpanosta. Meitä on kuitenkin yli kaksi miljoonaa, Vesivalo muistutti.

Forrás: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3383176/yhteiskuntasopimusta-haudattiin-urakalla-keskiviikkona

Exit mobile version