Riittääkö 70 euroa viikossa terveelliseen ruokaan? Toimittaja eli kuukauden minimibudjetilla ja yritti syödä hyvin

Asettelen rahat pöydälle, 283 euroa. Se ei ole paljon. Silti sadattuhannet suomalaiset ruokkivat itsensä kuukausittain tällä ja pienemmälläkin rahamäärällä.

283 euroa on summa, jonka pitäisi Suomessa virallisesti riittää yhden henkilön monipuoliseen ruokaan kuukaudessa. Luku perustuu Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimaan kohtuullisen minimin budjettiin. Budjettia voidaan hyödyntää etuisuuksien, kuten toimeentulotuen riittävyyttä laskettaessa. Toimeentulotuella turvataan Suomessa ihmisarvoisen elämän kannalta pienin välttämätön toimeentulo.

Mutta kuinka laadukkaasti tällä rahalla voi syödä? Onko pakko syödä vähäravinteisinta huttua, eineksiä ja ulkomaisia halpiselintarvikkeita?

Tai käykö kuten opiskeluaikoina: ruokavalio perustuu leipään, makaroniin ja pakastepizzaan sekä nugetteihin? Onko terveellinen ruoka oikeasti kallista?

Näitä kysymyksiä pohdimme eräänä iltana ystäväni Eevan kanssa ja päätimme testata.

Ensimmäiseksi teen inventaarion kuivakaapin sisällöstä ja käyn vaa’alla nähdäkseni, kiristyykö vyö budjetin mukana.

Sitten asetamme tavoitteet. Haluamme suosia kotimaista, luomua sekä kausiruokaa. Yritämme saada 70,75 euron viikkobudjetista aina hieman säästöön, jotta projektin päätteeksi voisimme mennä ulos syömään.

Listaan edullisia ja hyviä ruokia: kaalilaatikko, sosekeitot, uunipuuro, pannukakku. Sitten lähden kauppaan.

 

Ensimmäinen viikko: 73,84 e

Aloitan reippaana. Teen puuroa ja leivon pari muhevaa patonkia. Vien ne ystävälle, joka on kutsunut kylään. Yksi periaatteistani on, että jos joku tarjoaa ruokaa, annan jotain vastineeksi.

Illalla teen kurpitsasosekeittoa, ja käytän säästäen kallista luomukookosmaitoa – ja kauhistun tajutessani, että janooni ostamani limu, jonka hörpin matkalla kaupasta kotiin, maksoi yhtä paljon. Leivon ruissämpylöitä. Aikaa menee yllättävän paljon. Keittoni sekä sämpyläni ovat valmiita vasta iltakymmeneltä.

Seuraavana päivänä istun Kuluttajatutkimuskeskuksessa Helsingin yliopistossa ja selaan kohtuullisen elämän budjettia. Se on vaikuttavaa luettavaa: kondomeja menee vuodessa keskimäärin viisi pakettia, särkylääkettä 30 kappaletta, sukkapari kestää kaksi vuotta, kesähame kolme vuotta, talvitakki seitsemän vuotta, käsineet kolme vuotta. Ei siis kannata hukata hanskoja tai lihota taikka laihtua.

Yksi budjetin laatijoista, projektisuunnittelija Anna-Riitta Lehtinen esittelee ruokalistoja, joita työryhmä on laatinut eri viiteryhmille. Kuluttajien haastatteluista kävi ilmi, että yksineläjät korvasivat iltaruuan usein leivällä ja jogurtilla, kun taas lapsiperheessä tehtiin kaksi lämmintä ruokaa. Budjetin tavoitteena on, että syöty ruoka olisi monipuolista.

Ruokaympyrää pidetään budjetissa lähtökohtana, ainakin viikkotasolla. Yksipuolisesti syö toki halvemmalla, mutta se taas voi aiheuttaa suurempia terveyskuluja.

Kaikki liittyy kaikkeen, muistuttaa Lehtinen ja antaa minulle vinkkejä tulevaan kuukauteen: ”Kaupassa kannattaa käydä kerran viikossa, mieluiten tiistaisin, koska silloin viikonlopun maidot ovat jo vaihtuneet tuoreisiin.”

Maanantai on kauppapäivistä huonoin – toisaalta silloin voi löytää eniten tarjoustuotteita.

Loppuviikosta voi tehdä kauppaan täydennysreissun, jos tarvitsee.

Suunnittele viikon ruuat etukäteen, kehottaa Lehtinen. Kananmuna on halpa ja hyvä proteiinin lähde. Sosekeitot ovat hyviä ruokia. Maustaminen on oleellista. Klassinen Kotiruoka-keittokirja on hyvä.

Seuraava päivä meneekin ruokalistoja laatiessa sekä hellan ja uunin ääressä. Teen punajuuri-ohra-tofuvuoan, keittoa paahdetuista porkkanoista ja kurpitsamuffineja. Kaiken kukkuraksi otan vielä kurpitsan siemenet talteen ja paahdan ne – kuin suoraan Marttojen oppikirjasta!

Jääkaappi ja pakastin ovat täynnä ruokaa, kello on taas kymmenen illalla. Väsyttää, mutta olen tyytyväinen.

Myöhemmin viikolla syön työpaikan lounasruokalassa. Kohtuullisen minimin budjettiin on laskettu mukaan tuettu työpaikkaruokailu. Se nostaa hintaa, mutta tuo monipuolisuutta ruokavalioon. Monille lounas on päivän ainoa ruoka, jolloin tulee syötyä ravintoympyrän mukaan.

Budjetissa lounasruokailun tärkeyttä on korostettu myös siksi, että se vaikuttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ja yhteisöön kuulumiseen. Lounaalla kuulee, missä mennään, jos ei muuten pysty osallistumaan yhteisiin tilaisuuksiin. Jos rahat ovat tiukilla, moni kuitenkin pudottaa lounasruokailun ensimmäisenä pois. Lehtisen mielestä ei kannattaisi.

Lounaalla huomaan, että hamstraan ruokaa alitajuisesti: annoskokoni on puolet suurempi kuin muilla. Perunoiden ja salaattien ympäröimä tofu teriyaki-kastikkeessa melkein valuu yli lautasen reunoilta. Hävettää.

En tohdi koskea leipäpöytään, vaikka tajuan, että voisin tehdä siitä iltapäiväksi itselleni leivät mukaan. Hämmennyn siitä, miten paljon ruokaa tähän hintaan saa.

Loppuviikosta ystävä kutsuu oluelle, mutta jätän menemättä, säästelen.

Viikonloppuna on aika nollata Eevan kanssa hieman ensimmäisen viikon saldoa. Eevaa tuskastuttaa. Hänellä ei ole ollut aikaa suunnitella ja kokata, on tullut ostettua mitä sattuu ja viikon budjetti on jo melkein käytetty. Toisaalta, nyt kaapit ovat täynnä raaka-aineita, joita voi hyödyntää ensi viikolla. Uskomme, että tilanne tasaantuu. Syömme uunijuureksia, linssilisuketta, pannukakkua ja Eevan keräämistä marjoista keiteltyä hilloa. Illalla lähdemme kuuntelemaan jazzia.

Yritämme laskea kolikoita baaritiskillä huomaamattomasti. Huh, alkoholi on todella kallista!

”Tulee mieleen isän lama-aikana tekemät kotioluet”, tuumaa ystävä.

Pohdimme Eevan kanssa jopa oman viinin tekemistä tovin verran, mutta hylkäämme ajatuksen, kun muistamme vaatekaappiin räjähtäneet nuoruusvuosien kiljukokeilut.

Keikka on täydellinen, ja henkisestä ravinnosta tulee hyvä mieli.

 Toinen viikko: 60,08 e

Iso kysymys projektissa on myös hyvän ruuan määrittely.

Luomua suosimalla syö puhtaasti, ulkomainen luomu voi olla ympäristöystävällisempi teko kuin ei-luomun kotimaisen tuotteen osto – mutta ei välttämättä.

Ja entäs sitten sesonki: rahtilaivalla tuotujen appelsiinien hiilijalanjälki on kymmenkertaisesti pienempi kuin kotimaisen kasvihuonekurkun tai tomaatin, luomua tai ei. Käytän kasvimaitoja, mutta amerikkalaista soijatuotantoa ei tee mieli tukea. Kotimaisessa kauramaidossa on kuitenkin lisäaineita ja sokeria, ruotsalaisessa kauramaidossa ei.

Maitopähkäilyjeni keskellä ystävä kysyy: ”Mikä maistuu parhaalta?”

Niin se maku! Olen tuijottanut niin sokeasti paketteja ja hintoja, että tärkein meinaa unohtua. Katsaus ruokapäiväkirjaan kertoo, että olen käyttänyt valtavasti juureksia: punajuuri-papupihvejä, lanttumuusia, sosekeittoja, punajuurivuokaa, rouskutellut porkkanoita, lanttua ja nauriita – niin paljon että kitalaki on kipeänä.

Lähes kaikki on ollut maultaan oikein hyvää, tosin tein yhden aika epäonnistuneen keltajuurikeiton. Sen kanssa sain kärvistellä pitkään, olinhan tehnyt ison padan.

Maustaminen on tosiaan erityisen tärkeää, ja itsetehtyä ruokaa arvostaa aiempaa enemmän. Ehkä siksikin se maistuu hyvältä. Mutta aikaa siihen menee.

Kysyn apua taloudellisuuteen ja ajankäyttöön tutuilta äideiltä, joilla on kokemusta perheen arjen pyörittämisestä pienillä tuloilla. Yhdellä on systeemi: joka maanantai on keittoa, keskiviikkoisin laatikkoruokaa ja sunnuntaisin kiisseliä – tämä runko helpottaa arjen suunnittelua. Toinen kertoo pilkkovansa juureksia aamulla tai ennen nukkumaanmenoa, milloin nyt onkaan vapaa hetki.

Ruokaa voi myös tehdä silloin kun ei ole aikeissa syödä. Äidit seuraavat tarjouksia ja loihtivat tähteistä jotain uutta. Suunnitelmallisuus näkyy heti säästöinä.

Todellakin! Hihkun, kun tajuan, että toisen viikon kulutukseni on ollut vain 60,08 euroa. Pakastin, ruokalistojen laatiminen ja kaupasta poispysyminen auttoivat.

Tärkein havainto viikolta: se aika, joka säästyy päivittäiseltä kaupassa käynniltä, on hyödynnettävissä ruuan tekemiseen.

Eevan tärkein havainto: Snickers-patukalla pystyy kyllä siirtämään nälkää edullisesti, mutta hyvä mieli siitä ei tule.

 

Kolmas viikko: 73,78 e

Vaellan nälkäisenä kaupassa. Miten tässä nyt näin kävi – juuri, kun opin suunnittelemaan.

Meinaan ostaa kaikkea, missä on punainen ale-tarra. Palautan päiväyskypsät Halloween-karkit hyllyyn ja yritän muistella, mitä oikeasti tarvitsen.

Töitä on paljon. Saan kuitenkin iltapuhteina aikaan kaali- ja lanttulaatikkoa. Molemmat maistuvat ihanilta ja ovat riittoisia, mutta kämppikseni antaa ymmärtää, että parempiakin tuoksuja keittiössämme on haisteltu. Teemme pipareita ja kutsumme ystäviä kylään, paremman hajuiseen kotiimme.

Ystävä vinkkaa Daily Budget -sovelluksesta, jolla voi listata kännykkään kaikki ostokset. Sovellus laskee, paljonko kunakin päivänä on rahaa jäljellä asetetun kuukausibudjetin mukaan. Lohduttaa, että muutkin seuraavat rahankulutusta tarkasti.

Tällä viikolla budjetti ärsyttää. Käyn keskustassa palaverissa, ja houkutuksia on kaikkialla. Leipomosta tulvii pullantuoksua, alkaa tehdä mieli limua ja jäätelöä, entä jos ostaisi jonkun pikku välipalan, ihana paita kaupan ikkunassa.

Kotona on turvallista, mutta kieltämättä vähän ankeaa. Pikkujoulukausi on käynnissä. Kieltäydyn monesta menosta, ja usein kerron tekosyyn. Miksi onkin niin noloa sanoa, ettei tule, koska ei ole varaa? Toki kahvilassa tai baarissa voi juoda alkoholitonta, edullisempaa juomaa, mutta Suomessa sitä joutuu selittelemään. Se ärsyttää.

Kohtuullisen minimin budjettiin on laskettu virvoitusjuoma joka toinen viikko. Se ei kuitenkaan tarkoita alkoholia. Kuluttajatutkimuskeskuksen haastattelemien kuluttajien mielestä tupakka ja alkoholi eivät kuulu kohtuulliseen minimiin.

Toisin on monissa Euroopan maissa, joissa viitebudjetissa on viinipulloja.

”Tämä on kulttuurisidonnainnen juttu. Se on kyllä muuttumassa meilläkin, mutta ehkä me miellämme alkoholin enemmän juhlajuomaksi. Jos elää meetvurstilla, leivällä ja oluella, niin kyllä kalorit saa täyteen ja rahat riittämään, mutta ravitsemuksellisesti ollaan aika kaukana terveellisestä ruuasta”, Anna-Riitta Lehtinen sanoo.

Viikossa on kaksi kohokohtaa: Löydän kuivakaapista ukrainalaiselta kollegalta saadun suklaapalasommitelman, joka esittää kiovalaista aukiota. Järsin suklaista Pyhän Sofian katedraalia, joka maistuu, noh, ihan hyvälle.

Toinen kohokohta on luomupiiri. Liityn sellaiseen, ja saan parilla kympillä niin paljon ruokaa, että käsiin sattuu, kun kannan kasseja kotiin.

Teen palsternakkavoita, läjän näkkileipää 1930-luvun Kotiruoka-kirjan reseptillä ja taivaallista maa-artisokkakeittoa. Saunon Eevan kanssa, ja juomme halpaa viiniä. Ärsytys laantuu.

 

Neljäs viikko: 74,45 e

Viimeinen viikko alkaa, ja on aika kiristää vyötä. Emme ole Eevan kanssa saaneet mitään säästöön, ja jos mielimme loppuviikolla ravintolaan, on tehtävä jotain.

Aloitamme dyykkaamalla. Kumpikaan meistä ei ole ikinä moista tehnyt. Jännittää, emmekä usko löytävämme mitään. Kokenut dyykkaaja vinkkasi, että Hakaniemessä on vielä iso kauppa, jonka roskikset eivät ole lukkojen takana.

Roskikset löytyvät, avaamme kannet. Hahaa, maanantaiaamun ajoituksemme on täydellinen! Roskiksessa on viikonlopun jäljiltä vaikka mitä: leipiä, tilliä, tomaatteja, salaatteja – ja valtavasti croissanteja, karjalanpiirakoita, pasteijoita, pullia sekä munkkeja! Riemuiten alamme valikoida parhaita omiin pusseihimme.

Paras yllätys odottaa viimeisessä roskiksessa: kokonainen savustettu siika! Vakuumipakkauksessa, eilinen päiväys. Omalla riskillä juu, mutta Eeva hymyilee voitonriemuisesti ja nappaa siian kainaloon.

Mietin hävikkiruokaa ja olen yhteydessä Motivaan, valtion omistamaan, energiatehokkuutta edistävään yritykseen. Käy ilmi, että kaupan aiheuttama hävikki on pientä, kun vertaa kuluttajien kotona aiheuttamaan hävikkiin. Ruokaa menee kotitalouksilla roskiin 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Se tarkoittaa henkilötasolla 100–125 euron arvosta ruokaa. Kaupoista ruokaa menee roskiin vuositasolla puolet vähemmän.

Kerron, että olen pähkäillyt paljon myös sitä, mitä on hyvä ruoka. Motivan asiantuntijat toteavat kuin yhdestä suusta: kasvisruoka. Sen lisäksi, että kasvispainotteisesti syöminen on paras ekoteko, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä, se on myös halpaa ja terveellistä.

Mistä harhaluulot terveellisen ruuan kalleudesta johtuvat? Pitkälti siitä, että monet ”terveyttä edistävinä” markkinoidut elintarvikkeet maksavat enemmän. Itsetehty, terveellinen, kasvispainotteinen ruoka ei ole kallista, sen valmistaminen vain vie aikaa.

Kävelen Hurstin leipäjonon ohi. Jono on häkellyttävän pitkä. Mietin, kuinka moni pienituloinen on todella hädässä. Kuka kuuntelee köyhää -Facebook-sivulta selviää, että ruokarahat loppuvat hetkessä, jos tulee ylimääräisiä tai yllättäviä kuluja. Huomaan, että olen koko kuukauden elänyt varoen. Postin kolahdus pelotti, koska yksikin ei-budjetoitu lasku vetäisi maton alta. Puhelimen hajoaminen tai vihlova reikä hampaassa haukkaisi ison osan ruokarahoista.

Kuukausi on tullut päätökseen. Keräämme loput kolikot ja suuntaamme ulos syömään. Herkuttelemme yli kympin pizzoilla ja kertaamme, mitä tapahtui: Minä söin lähinnä itsetehtyä ruokaa, Eeva söi kiireessä paljon eineksiä. Rahaa meillä meni yhtä paljon, mutta Eeva koki, että söi huonommin ja vähemmän.

Laihduin puolitoista kiloa. Syy siihen on napostelun loppuminen: kun ei ravannut kaupassa, ei mukaan tarttunut mitään turhaa.

Monipuolisen lounasruuan arvostus nousi. Suunnitelmallisuus palkitsi yllättävän suurina säästöinä, ja juuresten sekä luomuruuan edullisuus hämmästytti.

Pizzat on syöty. Loput kolikot taskunpohjalta laitamme karkkiin. Ja sitten onkin aika suunnitella ensi viikon ruokalistaa.

Muu tuntuisi tuhlaamiselta, niin ajan kuin rahan.